keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Leffa-Arvio: 8 Päivää Ensi-iltaan

Pääsin tänään näkemään ennakkonäytöksenä elokuvan 8 päivää ensi-iltaan voitettuani liput irc-gallerian kilpailusta.

Elokuva kertoo Teatterissa kuiskaajana työskentelevästä paniikkihäiriöisestä Vilmasta, joka Romeossa ja Juliassa pääsee tähtinäyttelijän sairastuttua näyttelemään Julian roolia ja kuinka hän voittaa pelkonsa.

Täytyy sanoa, että ennakko-odotukseni tätä leffaa kohtaan eivät välttämättä olleet mitenkään korkeat. Etenkään, kun mukana ei juuri ollut muita nimekkäitä näyttelijöitä, kuin miespääosan esittäjä Mikko Leppilampi. Kuitenkin täytyy todeta että naispääosaan valittu nuori, 25-vuotias, Laura Birn veti aivan huikean roolisuorituksen paniikkihäiriöstä kärsivänä Vilmana. Täytyy todella antaa tunnustus tälle itselle ainakin pimentoon jäänelle lupaukselle. Vilman rooliinhan olisi voinut kovalla rahalla heittää näyttelemään jonkun "ison staran" tyyliin Minna Haapkylä. Mielestäni elokuvan tuotantotiimi otti tässä suhteessa aikamoisen riskin, mikä kyllä kannatti.

Elokuvan alku on mielestäni hieman kankean ja tahmean oloinen ja ei tunnu lähtevän käyntiin millään. Loppua kohden elokuva kuitenkin kasvaa aivan uskomattomiin sfääreihin, kasvaen lopulta todella uskomattomaksi spektaakkeliksi.

Mielestäni outoa tässä elokuvassa olivat nämä "kuolleet", joiden kanssa elokuvan henkilöt keskustelivat ryhmänä, mutta toisaalta tämä toi elokuvaan sellaista omaperäistä taiteellisuutta ja humorismia. Mutta mielestäni nämä hahmot olivat kyllä hiema outo osa juonta.

Suosittelen!

KOULUARVOSANA: 9

Ei kommentteja: