maanantai 7. huhtikuuta 2008

Tekopyhät Olympialaiset

Kuten kaikki varmasti jo tietävät Olympiakisat pidetään tänä vuonna Kiinan Pekingissä. Mielestäni nämä "kansojen yhteyden" kisat on täyttä fuulaa. Samaan aikaan, kun olympialaisten avajaisissa puhutaan kauniita maailmarauhasta ja sytytetään olympiatuli kansojen yhteyden merkkinä kiinana tiibetiläisvähemmistö kärsii miehittäjävaltionsa sortotoimista.Olympiatulen kulkua vastustaneet mielenosoittajat on mediassa leimattu häiriköiksi. Eihän niin pyhää asiaa kuin olympiatulta saa häiritä millään kannanotoilla Tiibetin puolesta.

Itse en vielä tiedä seuraanko koko olympialaisia televisiosta, mutta ainakin avajaiset aion jättää väliin. Jos katson urheilulajeja, niin tulen tekemään sen vain ja ainoastaan urheilun takia. haistapaska-kisojen haistapaska-avajaisia haistapaska-tulen ja haistapaska-valan ym. haistapaska-maailmanrauhahöpötystä aion boikotoida parhaani mukaan.

Sinä, joka luet tätä tekstiä, toivon, että jättäisit myös kisojen avajaiset katsomatta. Paras olisi tietysti, jos Suomen tasavallan presidentti liittyisi avajaisten vip-boikottiin. Ja jos olisi mahdollista, niin Suomen joukkue voisi jättää marssimatta sinne avajaishöpötykseen.